Huomenna tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä,
kun jätin rakkaan kotikaupunkini taakseni ja aloitin matkaamiseni tänne
toiselle puolen maapalloa ja tattadaa, vielä ollaan hengissä!Haasteita koettiin
kylläkin jo Suomen puolella, kun lumimyrskyn takia meidän lento lähti
Helsinki-Vantaalta lopulta tunnin myöhässä. Frankfurtissa oli sitten
ruhtinaalliset 10 minuuttia aikaa vaihtaa konetta ja vaikka kuinka
urhoollisesti juostiin läpi lentokentän, niin eihän me sille sitten keritty.
Saatiin kuitenkin uusi lento vielä samalle päivälle ja lopulta päästiin
Salvadoriin Lissabonin kautta, huh! Kotimaata meinaa tulla kyllä ikävä
ruokailujen yhteydessä, mutta urhoollisesti olen kuitenkin ainakin maistellut
(melkein) kaikkea mitä lautaselle on laitettu, äidille terkkuja!
Kuluneena viikkona ollaan opiskeltu ahkerasti
portugalin kieltä 14-vuotiaan brasilialaisen pojan johdolla. Täällä AEC-TEA:lla
useimmat vapaaehtoisista kyllä puhuvat englantia, mutta muualla siitä ei
juurikaan ole hyötyä, joten piakkoin olisi suht kätevää osata kieltä edes
vähän! Käsiä huitomalla ja niitä muutamia portugalin kielen sanoja toistamalla
pääsee kuitenkin pitkälle.
Täällä Brasiliassa vietellään vielä kesälomaa, joten
meidän työharjoittelukaan ei ole vielä päässyt kunnolla käynnistymään, tai
ainakaan oman alan töitä ei vielä ole päässyt tekemään.Ollaan lähinnä
järjestelty ja siivottu järjestön tiloja loman jäljiltä. Helmikuusta lähtien alkaa sitten olla enemmän
tekemistä ja odotan kyllä innolla mitä kaikkea on luvassa! Täällä järjestöllä meidät
on otettu vastaan todella hyvin ja kaupungillakin kulkiessa tuntemattomat
ihmiset moikkailevat, mikä on aika hassua. Viime lauantaina oltiin AEC-TEA:n
meksikolaisen vapaaehtoisen läksiäisissä erään paikallisen luona ja siellä kyllä
riitti menoa ja meininkiä. Juhlien isäntä oli hevimiehiä ja siellä katseltiin
mm. Nightwishin live dvd:tä. Sain paljon arvostusta kerrottuani, että olen
nähnyt kyseisen yhtyeen Suomessa, tosin se keskustelu loppuikin sitten lyhyeen
kielimuurin takia… Lisää kuulumisia luvassa taas myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti